Pakkasukko on huurtanut luonnon satumaiseksi. Puut ovat valkoisessa huurussa, kuurassa tai tykkylumen peitossa. Riippakoivujen valkoiset oksat roikkuvat kuin pumpulivanat, puistojen penkit näyttävät Pakkasukon kermaleivoksilta pulleine kuorrutuksineen. Kuinka kauniina ja herkullisena luonto näyttäytyykään, yhtään ylpeilemättä itsestään. Luonto vain on sellainen kuin on! Kaunis tai ruma - se vain on. Melkein pakahdun katsellessani puita ja mietin, näkevätkö muut saman kuin minä?

Ehkä joku harmittelee puiden raskasta taakkaa ja lumen painon aiheuttamia tuhoja. Tai ehkä joku toivoo vain kesän koettavan pian tai suunnittelee lomaa aurinkorannalle.

Nyt ymmärrän hyvin ulkomaalaisten turistien kysymykset siitä, kuka käy koristelemassa luonnon valkoiseksi. Kuka spreijaa puut huurteisiksi?

Ensimmäiset sydäntalven auringonsäteet ovat näyttäytyneet. Olen kiitollinen siitä, että olohuoneen ikkunani aukeaa etelään päin ja ikkunan alta avautuu laakea puisto. Näin saan kylpeä hiljalleen lisääntyvässä auringonvalossa. Yhtenä päivänä seurasin ikkunasta auringon säteiden leikkiä lumisilla koivun oksilla, vitivalkoisen lumen ja mustan oksan kontrastia, valon ja varjojen vaihtelua sekä oksien heilahtelua tuulessa. Miten maailma voikaan olla kaunis, kun sen oikein oivaltaa!

Niin, paluuni arkeen ja yksinelämiseen vaati aluksi totuttelua Tonttulan touhujen jälkeen. Kenen kanssa minä nyt juttelen, viherkasvienko? Toisaalta tuntui ruhtinaalliselta hallita koko kotia yksin tarvitsematta ottaa muita huomioon.

Hiihtokaan ei tuntunut enää niin houluttelevalta, vaikka siihen olisi nyt aikaa enemmän. Ylläksen latuverkoston ja  -kahviloiden jälkeen Mäntyvaaran ladut ovat tuntuneet aika vaatimattomilta. Olen tässä juhlistanut viidensadan hiihtokilometrin ylittymistä huoltamalla itseäni ja suksia. Joululahjarahojen turvin saatoin asettua hierojan pedille vaivattavaksi, ah, tuli niin tarpeeseen. Yksi ystäväni opasti minut vielä Urheiluopiston kehonhuoltotunnille, jossa venytellään kerran viikossa fysioterapeutin asiantuntevilla ohjeilla.

Hurautin yhtenä kirpeänä pakkaspäivänä potkukelkalla Rovaniemellä joen rantaan yksityisen ihmisen ylläpitämälle parin kilometrin pituiselle luisteluradalle. Napsautin retkiluistimet jalkaan ja menoksi. Joen jää oli kuitenkin niin epätasainen, että jopa retkiluistimilla joutui varomaan kaatumista. Luin lehdestä jonkun ehdottaneen luistelureitin jäädyttämistä maalle suositulle ulkoilualueelle joen rannassa. Voi miten mukavaa se olisi!

Rovaniemellä on ratkaistavana myös avantouintipaikan rakentaminen. Rovaniemen kaupunki ei suostunut Ounasvaaran Ladun ehdotukseen uljaan uintikeskuksen rakentamiseksi, vaikka avantouinnin MM-kisat lähestyvät. Nykyinen uintipaikka homehtuu käsiin, on aivan liian pieni, eikä siinä ole saunaa.




6 Kommenttia artikkeliin “Pakkasukon taide hivelee silmiä”

  1. Marjatta Says:

    Riitta, minä olen ymmärtänyt, että ei ole syytä huoleen avantouinnin MM-kisojen järjestelyistä 2014. Se on totta, että ehdotus uintikeskuksen rakentamiseksi Koskipuistoon ei mennyt läpi. Siitä voi olla vain hyvillään, kahdesta syystä. Paikka on liian pieni rakennettavaksi ja, ennen kaikkea, aivan liian kaunis kalioineen ja hiekkarantoineen peitettäväksi rakentamisella. Asialliset WC- ja pukeutumistilat uimarantaan tietysti pitää saada, mielellään nykyisen rakennuksen paikalle, mutta se aihe ei kuulu tässä käsiteltäviin!

    Avantouinnin MM-kisoja varten tehdään tilapäisjärjestelyin ja -rakentein Koskipuistoon kaikki, mitä tarvitaan. Näin olen ymmärtänyt. Talviuintikeskuksen rakentamiselle löytyy varmasti parempi paikka kuin kaupunkinäkymää nyt kaunistava rantapuisto.

    Talvikävelytie saisi kulkea pitkin rantoja, jotta Pakkasukon ja muiden lumi- ja jäätaiteilijoiden teokset olisivat helposti saavutettavissa, kaupunkilaisille ja matkailijoille.

    Riitta, innostit minutkin ideoimaan luonnonmukaista talvista Rovaniemi-designia!

  2. Sari Says:

    Moikka Riitta!
    Olen kyllä lukenut kirjoituksiasi, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään, kai olen ollut laiska.
    Olet oikeassa, ulkona on todella kaunista, viime aikoina on ollut aika kirpeitä pakkaskelejä ja samalla aurinkoista, joka saa luonnon vielä kauniimmaksi. Toivottavasti kauniit säät jatkuvat.. tosin taisi luvata pilvisempää ja sateisempaa, mutta kaikki on otettava vastaan, mitä tuleman on.
    Jokos olet kotiutunut Rovaniemelle, kun taas pikään poissa olit? Oletko huomannut saman kuin minä eli kun tulee Lapin hangilta etelämmäs, niin kaikki on kovin likaista, vie aikansa tottua kaupungin likaan ja meluun, kun siellä ylhäällä on kaikki niin ihanan valkeaa..
    vielä kun malttaisi, niin keväällä taas…

  3. karhusilta Says:

    Olen kotiutunut jo Rovaniemen menoon. Katujen hiekoitus ja pohjia myöten puhdistaminen ärsyttää, kun minä niin mielelläni kulkisin asiointimatkani potkukelkalla tai hiihtämällä. Toki katuja on näin hyvä kävellä tai pyöräillä.

    Olen viime aikoina nauttinut kaupungin kulttuuritarjonnasta katsomalla pari näytelmää ja elämäni ensimmäisen 3D-elokuvan. “Maaninkavaara” nauratti urheiluhulluudellaan, “Kun vielä muistan” kosketti Alzheimerin taudilla ja elokuva Piin elämä huikaisi kauneudellaan.

    Kirjojen ihmeellinen maailma on avautunut mm. Thomas Mannin Taikavuoren kautta. Pääsin siinä kurkkaamaan menneen ajan parantolaelämään Alpeilla. Minuun teki vaikutuksen mm. luontokuvaukset, sairaiden ihmisten hyvinvointia edistävät pyrkimykset ja ns. vaakasuora elämänmuoto eli runsas lepäily. Elin vahvasti mukana, kun potilaat kietoutuivat lämpimiin huopiin asettuessaan miellyttäviin lepotuoleihin raikkaassa vuoristoilmassa. Kuvittelen, että se olisi yhtä mukavaa kuin viime kesäiset päiväunet ulkosaariston kalliolla untuvapussissa.

  4. karhusilta Says:

    Pikku vinkki: Lappilainen -lehdessä 30.1.2013 on juttu “Tuntureitten Riitta”. Löytyy netistä osoitteesta http://www.lappilainen.fi

  5. metsämarja Says:

    Tere Riitta!

    todella ihanaa tämä valon määrän lisääntyminen ja tuo kuvaamasi luontotaide. Eräs muuttolintujen mailta tullut “tyttärenikin” ihmetteli metsässä, että kuka tuon jääputouksen tänne metsään on tuonut. Siinä sitten hetken pohdittiin fysikaalisia ja kemiallisia ilmiöitä. Meillä on kaikkea kaunista ja kivaa ympärillämme, kunpa vain kulkisimme nenä pystymmässä ja silmät auki. Ylellisyyttä on se, että lumi narskuun jalkojen alla ja hanki kimmeltää. Linnutkin ovat alkaneet luritella täällä etelässä - Helmeri ja Hilma (mustarastaspariskunta) lentelevät parvekkeellani joikailemassa.

    Kun nyt pääset iloitsemaan cityelämästä, suosittelen sinulle Terveiset Kutturasta -kirjaa. Kirjassa pohjoisen moottorikelkkasoturit ja kehä kolmosen sisällä kasvaneet cityjermut taistelevat Suomesta. Kirja kolahtaa tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja saa Lapissa seikkailleen ihmisen naurulihakset nykimään. Menee kuksa nurin!Ja jos eksyt vielä elokuviin, Hesarissa oli esittely pohjoisen maisemiin sijoittuvasta elokuvasta Kaikella rakkaudella. Lähdenpä etsimään tuota Maaninkavaaraa - kaikenlainen kylähulluus kiinnostaa.

    Venytellen ja vanutellen kohti kevättä koikkelehditaan hiihdellen, uiden ja elämästä nauttien!

    Terkuin, Mie

  6. karhusilta Says:

    Hei Metsämarja!

    Voi onnen tyttöä, oikein oma mustarastaspari ilahduttamassa! Kerrohan terveisiä Helmerille ja Hilmalle - ja sitten vielä Uuvanallekin.

    Kiitos kulttuurivinkeistä, otan onkeeni kyllä. Olen kuullutkin sekä Terveisiä Kutturasta -kirjasta että elokuvasta Kaikella rakkaudella.

    Harrastukset ovat pyörähtäneet käyntiin. Englanninpiirissä riittää
    hauskaa ja lukupiirissä vaihdetaan ajatuksia kirjoista ja yleensäkin elämästä.

    Hiihtoa tänään yhteensä 725 km. Huomaan jaksavani entistä paremmin ja vanhat farkut taas solahtavat mukavasti jalkaan!