Onneksi tajusin soveltaa viikon itselleni sopivaksi! Näin kestin rasituksen ja opin monta asiaa niin itsestäni kuin kurssistamme. Ulkona oleminen vuorokauden ympäri on jo sinällään vaativaa syksyn kirpeydessä. Siihen päälle paleleminen, valvominen ja nälkä varta vasten haettuna ovat tällä hetkellä minulle liikaa. Mietin koko viikon, miksi opiskeluumme kuuluu kaksi primitiiviviikkoa. Yksi näkökulma lienee se, että viikosta ei koidu koululle kustannuksia ja monet ovat innokkaita etsimään rajojaan.

Mitä alkeellisesti elämisestä oppii? Milloin taitoja tarvitaan? Mitä riskejä touhuun sisältyy? Löysin eniten vastauksia mahdollisiin riskeihin. Niistä toteutui ainakin lievä savumyrkytys, majan syttyminen tuleen yöllä, sairastuminen kylmyyden laukaisemaan virtsatietulehdukseen ja vaatteen syttyminen tuleen.

Toiset rakensivat luonnosta löytämistään materiaaleista suojan ja pitivät siellä tulta pysyäkseen lämpiminä havujen päällä. Aamulla he kömpivät ulos naama ja vaatteet nokisina, väsyneinä, mutta kuitenkin yllättävän iloisina. Reipasta porukkaa, nuoria ja vahvoja! Minä rakensin yösijan “ylellisesti” vedenpitävästä kankaasta maahan kaatuneen kelon alle ja nukuin siellä “ylellisesti” makuualustalla makuupussissa. Ruokaa valmistin nuotiolla “ylellisesti” kattilassa, lisäksi paistoin leipää litteän kiven päällä. Teki hyvää arvostaa jokaista suupalaa, syödä vähemmän kuin normaalisti ja tuntea olonsa jopa paremmaksi siten. Koetan säilyttää asenteen.

Päivisin kilpailtiin kunkin keksimällä tavalla. Jäin viimeiseksi heti ensimmäisessä kilpailussa, kun tasajalkahyppyni maastossa eivät kantaneet niin pitkälle kuin nuoremmilla. Menetin kilpailuoikeuden jatkossa ja tuntui aika tylsältä seurata sen jälkeen sivusta kilpailun etenemistä. Pohdiskelin kilpailemisen etuja ja haittoja. Jos yleensäkin tarvitsee kilpailla, ehkä on parempi järjestää joukkuekilpailuja tai sellaisia kilpailuja, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Haen itse luonnosta kauneutta, tässä hetkessä olemista sekä tunnetta selviytymisestä. Luonto kyllä järjestää haasteita riittävästi tai jollei järjestä, niin sitten voi keskittyä elämästä nauttimiseen.

Ehdin kerätä kevennetyssä versiossani puolukoita ja nyt saan herkutella mehulla, survoksella, lappapuurolla eli vatkatulla puolukkapuurolla, ruispuolukkapuurolla sekä puolukkapiirakalla.




2 Kommenttia artikkeliin “Primitiiviviikon antia”

  1. Markus Says:

    Hö, ei minua ainakaan väsyttäny yhtään! :)

  2. karhusilta Says:

    Sellasta se on, kun on nuori ja vahva. Kateeksi käy! :) Terveisiä osastolta “Vanhukset ja raihnaiset”