Kahden viikon sairasloman jälkeen tervehdin kurssikavereitani halaamalla. Pistin merkille iloisuuden ja luontevan auttavaisuuden. Nuoret puhuvat paljon ja nopeasti, enkä aina ehdi mukaan. Ymmärrän välillä hyvin, mutta välillä taas tuumailen mielessäni, että mietenkähän se asia oikein oli. Ajattelen, että kielitaitoni kartuttua osallistun enemmän seuraelämään vaikka tosiasiassa minua kismittää jäädä ulkopuolelle hauskimmasta.

Ruotsalaiset koskettavat paljon toisiaan. Jo ensimmäisinä opiskelupäivinä tytöt hieroivat toisiaan, laittoivat toistensa hiuksia ja nauraa kikattivat yhdessä. Lapsen leikkisä mieli elää ja etsii yhä uusia muotoja. Haluaisin olla enemmän mukana, mutta tunnen itseni jäykäksi suomalaiseksi. Arastelen … ja tunnen jääväni ulkopuolelle jostakin arvokkaasta. Omasta syystäni - tai avuttomuudestani.