Kaikki hyvä loppuu liian pian. Tällä kertaa se tarkoittaa unelmatyön loppumista ruskaoppaana. Kolmen viikon ajan sain iloita ryhmien kanssa patikoinnista Kilpisjärven maisemissa sekä bussiretkistä Norjan puolelle Skibotniin ja Tromssaan. Tänä syksynä olen löytänyt itsestäni uudenlaista varmuutta ruskaoppaan roolissa. Aiemmin varsinkin bussioppaana toimiminen on jännittänyt. Nyt luotan, että minulla on kokemusta ja tietoa riittävästi, vaikka kaikkea en tiedäkään (enkä koskaan tule tietämään). Ymmärrän sen, että lomalaiset eivät edes halua kuulla loputonta tietotulvaa. Arvokasta on kokea ja aistia yhdessä. Jakaa se hetki. Nauttia itsekin ja antaa sen näkyä.

Kerron ryhmille joskus juttuja opasurani alkuvuosilta. Silloin yritin opetella tuntureiden nimiä ulkoa pystyäkseni sitten opastamaan vakuuttavasti Tuskailin siinä kokeneemmalle opaskaverilleni, kuinka saamenkieliset nimet eivä jää millään päähäni. Hän tokaisi minulle, että ei sinun Riitta niitä kaikkia tarvitse opetella. “Mumiset vain jotakin epäselvästi, jos joku kysyy tunturin nimeä. Ei ne monesti viitsi kysyä - ja vaikka tietäisitkin tunturin nimen, eivät ne kuitenkaan sitä kohta muista. ”

Oppaan urani alussa koetin kysellä paikallisilta, mihin erikoisiin paikkoihin voisin syksyllä viedä ryhmiä. Sain oikein innostuneen selvityksen Norjan puolella Skibotnin lähellä sijaitsevasta Lullelaaksosta. Niinpä vein ryhmän sinne ihmettelemään lehtomaista aluetta orkideakasveineen ja vadelmineen. Siellä kasvaa jopa kuusia. Sen retken jälkeen sain hienotunteista palautetta siitä, kuinka kuulema vadelmia ja kuusia näkee etelässäkin. Silloin ymmärsin karun avotunturin arvon.

Vaikka tässä muistelen alkuajan oppimiskokemuksia, opin toki edelleen joka retkellä jotakin uutta. Ja sitä oikeastaan ihmettelen, kuinka maisemat tuntuvat edelleen tuoreilta. Sään muuttuessa maisema ja sen värit muuttuvat - ja Käsivarressahan sää muuttuu nopeasti. Joskus hienon retkipäivän jälkeen toivon, että saisin säilöttyä sen päivän talteen kuin kesäiset mansikat. Ottaisin sitten talvella esille ja maistelisin. Aiemmin kiinnitin huomioni pitkälti maisemiin, nykyään sen lisäksi koen tyydytystä yhteisöllisyydestä. Siitä, että meillä on ollut hyvä olla yhdessä. Ollaan jaettu jokin arvokas kokemus.

Tämä syksy on ollut Kilpisjärvellä harvinaisen lämmin. Kuulema viimeksi näin lämmintä on ollut viisikymmentä vuotta sitten. Syyskuussakin on voinut retkeillä t-paidassa. Aurinkoisten päivien jälkeen yötaivaalla on näkynyt upeita revontulia. Asiakkaita on riittänyt Hotel Kilpikselle niin paljon, että majoituspaikkoja on välillä haettu lisää lähiympäristöstä.

Kilpisjärven kylällä on juuri valmistunut kyläympäristöhankkeena maisemointiprojekti, jossa esitellään suurtuntureiden alueella viherrakentamiseen sopivia kasvilajeja ja - paikkoja. Osallistuin itsekin talkoisiin istuttamalla kasveja kylän naisten kanssa. Tällä korkeudella puutarhanhoito alkaa mullan hankkimisesta, sillä sitä ei ole ennen kuin muualta tuodaan. Kasvivalikoima on tarkkaan harkittava. Avajaisista tuli menestys, kun vinkkasin parille hotellin ryhmälle avajaiskahvituksesta.




3 Kommenttia artikkeliin “Ruskaopastusta Kilpisjärvellä”

  1. sari Says:

    Moikka!
    Niinhän se tuppaa olemaan, että kun jokin asia on mieluinen niin aika menee kuin siivillä, päinvastaisessa tapauksessa taas… toisaalta nykyään tuntuu, että yhä useammin ajattelen vuosiakin taaksepäin, ettei siitä voi olla niin kauan… kai sitä sitten itse vanhenee ja aika menee aina vian nopeammin, ei meinaa perässä pysyä, vaikka yritys kova, heh..
    Ootkos vielä Kilpparilla vai jo kotona “etelässä”? Teitkö vielä omia retkiä, kun opastus päättyi?

  2. karhusilta Says:

    Moi Sari!
    Olen ollut kotona Rovaniemellä Etelä-Lapissa jo jonkin aikaa. Tulin juuri Korouoman ja Riisitunturin retkeltä kotiin. Koetan kirjoittaa siitä pian. Seuraavaksi polttelisi kulkea Karhunkierros, joskos siellä olisi nyt tilaa.

  3. Sari Says:

    Moikka!
    Ai, että säkin oot jo “etelässä”, mutta kohtahan sä varmaankin taas lähdet tonttuilemaan?
    Mielenkiinnolla odoton uusinta vaelluskertomustasi, Riisitunturin seutu on mulle aivan tuntematon paikka. Samoin Karhunkierros on vielä käymättä, kerran jo suunnitteilla, mutta vielä käymättä. Monia hienoja paikkoja olisi, mutta kun aika on niin rajallinen ja kaikki niin kovin kaukana…
    Tämä kesä on ollut aivan mahtava, kesä vain jatkui ja jatkui, mutta nyt tuntuu tosi kylmältä, ei meinaa ollenkaan tottua tähän kylmyyteen, aamuisin vain muutama aste lämmintä. Syystyöt käsillä, piha jo lehtiä tulvillaan.
    Satoikos maastossa jo räntää? Katsoin juuri äsken kelikameroita, niin Saanalla näytti olevan jo hieman valkoista.
    Olisi ollut kiva olla heinäkuussa Kuonjarilla, kun maa oli aivan valkoinen, hyviä kuvia Käsivarren erämaan Facebook sivuilla. Sun Kilpparilla ollessa ei tainnut olla lumisateista tietoakaan?