Saamelaiset ovat alkuperäiskansaa, jotka asuvat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Sapmin eli Saamenmaan olen mieltänyt aiemmin Suomen tapaan Napapiirin pohjoispuolelle, mutta Ruotsissa ja Norjassa se ulottuu reippaasti etelämmäksi, noin Vaasan korkeudelle. Ruotsissa asuu noin kolme kertaa enemmän saamelaisia kuin Suomessa. Eniten saamelaisia on Norjassa. Elintavat ja saamenkieli vaihtelevat suuresti alueittain. Poronhoito on tänä päivänä Ruotsissa elinkeinona noin kymmenellä prosentilla saamelaisista.

Saamelaiset taistelevat jatkuvasti oikeuksistaan. Kuumina kysymyksinä ovat mm. oikeudet maahan, vesialueisiin ja perinteisiin elinkeinoihin sekä kielikysymykset. Kaikissa neljässä maassa on Saamelaiskäräjät. Ruotsissa se kokoontuu Kiirunassa. Toinen saamelaiskulttuurinkeskus on Jokkmokk, jossa sijaitsee saamelaismuseo ja saamelaisopisto. Paikkakunta on kuuluisa myös vuosittain järjestettävistä talvimarkkinoistaan, jossa perinteinen saamelaiskulttuuri elää.

Vierailimme meitä lähempänä sijaitsevassa Arjeplogin Hopeamuseossa, joka on kunnianosoitus saamelaisperinteelle. Nuori lääkäri työskenteli 1920-luvulta alkaen saamelaisten parissa ja kiintyi näkemäänsä. Kun saamelaiset halusivat tehtaassa valmistettuja tuotteita, Einar Walquist alkoi kerätä saamelaisten käsin valmistamia esineitä tarkoituksenaan perustaa museo.

Hopean muodossa saamelaiset saattoivat esitellä varallisuuttaan. Arjeplogin kautta Norjaan menevä tie on nimetty Hopeatieksi: Norjan rajan tuntumassa sijaitsi aikoinaan hopeakaivos. Tänä päivänä Arjeplog on kuuluisa autojen ja komponenttien kylmän ilmaston testauksesta. Arjeplogin kirkon erikoista vaaleanpunaista väriä katselin pitkään.