Sää vaikuttaa ratkaisevasti tunturihiihdon kokemukseen. Silloin tällöin minulta kysytään lempireittiä. En osaa vastata siihen, sillä samat “reitit” avotunturissa tuntuvat erilaisilta eri säällä. Ehkä voisi paremminkin tiedustella lempisäätä. Tosin siihenkään ei ole aivan yksiselitteistä vastausta, sillä vaikkapa sumussa tai myrskyssä hiihdosta voi syntyä mieleenpainuvia onnistumisen kokemuksia. Hyvälle ilmalle tarvitaan kontrastiksi välillä tuprukelejä. Kerran ryhmässäni hiihti Kilpisjärvellä ensimmäistä kertaa olevia asiakkaita. Aurinko paistoi ja lämmitti. Asiakkaat tiedustelivat minulta naama totisena, onko Kilpisjärvellä aina tällainen sää. 

Tänä keväänä kylmän pakkasjakson jälkeen sää lämpeni liikaakin. Hanki pehmeni niin, että oli pysyttävä kelkkapohjalla tai latu-uralla. Vettäkin satoi. Onneksi tunturisäässä kaikki on kuitenkin väliaikaista. Nyt hanki kantaa tunturissa. Tällä hetkellä on vain niin kova tuuli, että ylös tunturiin ei kannata lähteä. 

On ollut todella hauskaa tavata Kilpisjärvelle vuosittain uskollisesti palaavia hiihtäjiä ja luoda uusiakin tuttavuuksia. Auringon energia herättää luonnon ja siihen kuuluvan ihmisen. Pimeyden jälkeen valon huikea kirkkaus saa elämän sykkimään, vipinää kinttuihin. Ihminen voi hyvin silloin, kun voi myötäillä tuota elämänvoimaa. Joskus kohdallani on ollut toisin - ja varmasti monella on nytkin. Kevään merkkien seuraaminen tuntuu tuskaiselta, jos itse ei pääse mukaan. Ehkä tässäkin kontrastin kokeminen ja tiedostaminen antaa syvyyttä ja arvoa tälle hetkelle. Elämässä ei ole itsestäänselvyyksiä - vai onko?

Se lempisää? Pikkupakkanen, pari astetta ja auringonpaistetta ilman tuulta. Tänään ajattelin hiihtoretkellä vähän säikähtäen, että pian tämä lysti loppuu. Onneksi huhtikuuta on vielä kuitenkin jäljellä ja lunta yllin kyllin. Tälle talvelle olen ehtinyt suksimaan jo 1400 km. Miten voin pitää hiihtämisestä niin paljon?




4 Kommenttia artikkeliin “Säästä ja mielentilasta”

  1. sari Says:

    Moikka!
    Niinhän se taitaa olla, että tietyllä tavalla ne kurjimmat säät jäävät parhaiten muistiin, eikä ne enää jälkikäteen tunnu enää edes niin kurjilta, aika kultaa muistot. Tokihan sitä aina reissullensa (joka yleensä vain viikon mittainen) toivoo mahdollisimman hyviä säitä, ainakin poutaa, onhan se luonnossa eläminen silloin paljon helpompaa. Talvella tietysti sade ei haittaa niin paljon kuin kesällä, lumi kun ei kastele, niin kuin vesi kesällä. Talvella saisi olla olosuhteisiin nähden lämmintä. Kesällä taas ei liian lämmin, jottei ötököitä olisi niin paljon, tuulihan siinä tietysti myös auttaa. Mutta kukapa sitä koskaan liian tyytyväinen olisi aina taitaa olla jotain toivomisen varaa, olenko oikeassa? Sen huomaa, että valo- ja videokuvattua tulee huonoilla ilmoilla tosi vähän, puuttuu matkasta kokonaisia päiviä ja yht äkkiä ollaan jo siellä ja siellä, sitten muistaa, että ai niin siinä olikin huonoja ilmoja välissä… ja tietysti ne maisemat ovat kauniilla ilmoilla hienompia ja näkyy kauemmas, mutta kun ilmoja ei voi valita, on vain otettava vastaan mitä tulee.
    Täällä etelässä kevät tuli vajaassa viikossa, nyt on jo hyvin vähän lunta näkyvissä, lähinnä vain aurauskasoja. Nyt tuntuu jo mukavalta, aurinko lämmittää ja linnut laulavat. Pian pääsee jo puutarhan kimppuun, hieman täytyy vielä antaa kuivahtaa.
    Maltatko lähteä kuun vaihteessa sieltä pois vai hankitko vielä koululta kuukauden pestin?

  2. Katariina Says:

    Ymmärrän hyvin, että sinulla on säikähtänyt olo lystin liian aikaisesta loppumisesta. Minä olen jo nyt kaipaillut tykkylumipuita, kirpeää pakkasta ja hiihtoretkiä. Minusta tuntuu, ettei ilman suksia pääse eteenpäin ollenkaan. Hiihtämisestäkin tulee näköjään riippuvaiseksi. Täytynee etsiä jokin korvaava liikuntamuoto lumettomaksi ajaksi.
    Taidanpa käväistä vapun tietämissä katsomassa, kuinka pitkälle pitää ajaa, että vielä löytäisi hiihdettävää lunta :)
    Mukavaa kevättä!

  3. karhusilta Says:

    Sari: Mun työt Kilpisjärvellä loppuvat viimeistään pilkkien jälkeen toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Opastuksia vedän huhtikuun loppuun, jos vain perässähiihtäjiä riittää.

    Katariina: Onneksi hiihtoinnostuksessa on kysymys positiivisesta riippuvuudesta. Niin moni ihminen vihaa talvea ja se on sentään Suomessa aika isossa osassa. Minulla taitaa olla sama “ongelma” kuin sinulla: mistä löytää yhtä innostava harrastus sulan maan ajaksi? Aion kokeilla hölkkäämistä viime kesän tapaan, aloittaminen oli tosin vuosi sitten varsin haasteellinen prosessi. Ehkä voisin myös suunnistaa ja retkeillä. Iltarasteilla minua häiritsee hieman ajanotto ja se, että ihmiset ryntäilevät. Itse haluaisin katsella ympärilleni rastien etsimisen ohessa. Jos minä lähden metsään, niin aikaa on. Miksi sieltä pitäisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti pois? Toisaalta minua harmittaa, myönnän, olla tuloksissa aina se viimeinen :)

  4. Katariina Says:

    Retkeily kuulostaa mahtavalta, sitä mekin aiomme tehdä. Sinun innoittamana aion olla myös yötä ulkona, olen jopa hankkinut kunnon makuualustankin :D Pyöräilyn päätin aloittaa ja ensimmäisellä lenkillä meninkin heti melkein 22 km! Mutta hiekkatiet ovat vielä sen verran routivia, ettei niihin ole asiaa tavallisella Nopsalla. Ratsastus on harrastuksenani kesät talvet, mutta täytyy todeta, että sekin on talvella huomattavasti kivempaa: ei haittaa paarmat ja kärpäset ja tiet ovat pehmeät ja hyväkuntoiset kaikkialla lumen ansiosta. Kesällä useat tiet ovat joko sepelin peitossa tai muuten tosi kovat.