Sadetta, sadetta, sadetta… Siitä oli vapaapäivät tehty - ja uni maittoi. Välillä ihmetyttää, kuinka paljon ihminen voi nukkua. Kai siinä akut latautuvat, ainakin jos vastapainona on ollut ruumiillista työtä ja liikuntaa. Ehkä myös jonkinlaista alkujännityksen laukeamista oli ilmassa.

Tunsin olevani onnekas, kun asetuttuani television äärelle sieltä tulikin kaksi Lappiaiheista elokuvaa. Timo K. Mukan romaaniin perustuva Maa on syntinen laulu kuvaa Etelä-Lappilaista maisemaa. Muistan järkyttyneeni lapsena elokuvasta, mm. vasikan silpomisesta lehmän kohdussa ja turvattomuuden tunteesta.

Toinen elokuva, Valkoinen peura sai minut lumoihinsa. Tajusin, kuinka syvän vaikutuksen minuun ovat tehneet kantavat tunturihanget. Hiihtäminen. Avarat maisemat. Tunturituuli. Ei sitä voi selittää, se on koettava itse.

Pääsin sateitten välissä kahdelle pikkuretkelle. Läksin illalla kävelemään Mäntyrovalle Pallakselle nousevan tien varresta. Huono reitinvalinta sisälsi mm. polun päälle taipunutta märkää pajukkoa, ahdistavan paljon soiden valtiaita eli sääskiä ja huonokuntoisia pitkospuita. Sitkeydellä pääsin Mäntyrovan tuvalle paistamaan makkaraa ja vasta siellä sisätiloissa saatoin pysähtyä pukemaan sääskitakin päälleni. Huomasin myöhemmin, että sääsket olivat herkutelleet mahamakkaroillani. Liian lyhyt paita tai liian muheva maha… Purskahdin nauruun luettuani tupakirjasta yöpyjien kommentit: “Sääsket ovat saatanan kätyreitä”. Mäntyrovalla koetin etsiä geokätköä, mutta en sitä löytänyt. Hyvässä piilossa siis. Palasin Pallakselle parempikuntoista reittiä yläkautta. Sääskitakissa kävely piti kyllä sääsket ulkopuolella, mutta olo oli aika kuuma ja näkyvyys sen verran huono, että löin pääni polun yli taittuneeseen puuhun.

Runsaasta nukkumisesta alkoi jo tulla krapulamainen olo. Sään selkiinnyttyä kolmantena vapaapäivänä “pakotin” itseni liikkeelle ylös tunturiin. Aluksi ylös kapuaminen tuntui kovin raskaalta, mutta sitten kehossa alkoi tuntua hyvältä. Juuri tätä kaipasin. Herättelyä, ponnistelua, hikeä ja hengästymistä. Seurasin, kuinka pelastuslaitoksen miehistö haki mönkijällä jalkansa loukannutta retkeilijää. Mönkijällä ajaminen kaltevassa maastossa vaatii kokemusta, ettei ajoneuvo kaadu ja ajaja jää alle. Istahdin tauolle Vatikurun alkupisteeseen ja keskityin kuuntelemaan veden ääniä. Saniaispuskat, ilmeisesti hiirenportaat ja rehevät sammalet saivat puronvarren näyttämään todella kauniilta. Ja - ei sääskiä tällä kertaa! Ihmettelin, kuinka Vatikurun vesi saa alkunsa tunturin sisältä. Vesi vain alkaa pulputa kuin tyhjästä. Sitä ihanaa kehorääkkiä sain kiipeämällä kahden keron huipulle, Taivas- ja Laukukerolle. Sitten maistuikin nuotiolla valmistettu ateria perunasta ja makkarasta. Illan kruunasi Vatikurun sauna ja pulahdus kylmään veteen vesisateessa.




2 Kommenttia artikkeliin “Nukkumista ja sateitten välissä retkeilyä Pallaksella”

  1. Katariina Says:

    Välillä on ihanaa kun sataa, saa hyvän syyn vetää peittoa korviin ja kuunnella sateen ropinaa. Sen jälkeen jaksaa taas olla aktiivinen :D Toivon sinulle sopivassa suhteessa aurinkoisia kelejä ja sadetta!

  2. karhusilta Says:

    Kiitos Katariina. Kaikki säät otetaan vastaan ja sen mukaan keksitään tekemistä - tai ollaan tekemättä mitään :) Mukavaa kesää sinullekin!