Kokeilin yksin retkeilyä Hemavanin alueella, Norra Storfjälletillä. Hyvin meni, ainakin enimmäkseen… Uuteen rinkkaani (70 + 15 l) mahtuu kyllä riittävästi tavaraa, mutta toinen juttu on se, kuinka jaksan kantaa kaiken! Kolmen hengen teltasta tuli ylimääräistä painoa ja aloinkin haaveilla yhden hengen teltasta.

Pääsin onnekkasti eläkeläisporukan mukana bussikyydillä lähtöpaikkaani V. Syterbäcken-joen varteen, josta läksin nousemaan tunturikoivikkoon läähättäen ja hikeä puskien. Monet retkeilijät välttävät tukalan kiipeämisen nousemalla ylös tunturiin laskettelurinteen hissillä.

Metsä ennen avotunturia oli houkutuksia täynnä… Koivikkoon istutettujen lehtikuusten alla kasvoi herkullisen näköisiä lehtikuusentatteja. Keräilin niitä mukaani lounasta varten. Jatkaessani matkaa tulin viehättävään harmaanvihreään kuusikkoon, alueelle oli istutettu kaiketi pihtakuusta. Melkein sekosin nähdessäni upeat herkkutatit! Aiemmin keräämäni sienet lensivät maastoon ja vaihtuivat polun varrella kasvaneisiin Karl Johaneihin (ruotsiksi), arvostetuimpiin ruokasieniimme. Pakottauduin pitämään katseen polulla, etten keräisi sieniä enempää kuin jaksan syödä. Ehkä paluumatkalla sitten…

Löysin teltalle mukavan paikan tunturikasveistaan kuulun Dalåiven juurelta, vajaan tuhannen metrin korkeudelta. Korkeuseroa lähtöpaikalta kertyi reilu viisisataa metriä. Rinkan kantamiseen kyllästyneenä päätin pystyttää pysyvän leirin tähän, josta voisin tehdä kevyitä päiväretkiä. Sateinen sää ja tuntureiden päällä roikkuvat pilvet imivät suurimman retkeilyinnon. Kiipesin Dalåiven päälle (1337 m) ja kirjoitin nimen kirjaan. Ylhäällä kasvavat jääleinikit punersivat jo kielien loppukesästä. Muutoinkin tuli mieleen lausahdus Lapin lyhyestä kesästä. Kaikki kukkii nopeasti ja kukintahan on vain välivaihe johonkin tärkeämpään.

Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt toteuttaa hullun keräilyharrastuksen, ulostenäytteiden keräämisen. Opin löytämään tunturisopulin asuinpaikkoja etsiessäni sopulin kakkaa, kuin värjäytyneitä riisinjyväsiä. Erityisen paljon sopulin ulostetta löytyi tunturin rinteessä olevilta sammaleisilta painanteilta, ns. lumenviipymäalueilta. Poron papanoita ja kiirunan(/riekon) ulostetta löytyi myös, sekä oksennuspallolta näyttävä möhkäle luunpalasineen. Täydennystä siistissä rasiassa olevaan kokoelmaan seuraa myöhemmin (hirvi, metso, teeri ja jänis). Itseänikin nauratti innostukseni kerätessäni “ensiluokkaista paskaa”.

Nukuin seuraavana päivänä pitkään, sainhan yksin päättää kaikesta. Mietin sadetta kuunnellessani päivän ohjelmaa. Päätin tutustua parin tunnin kävelymatkan päässä olevaan tunturimajaan, Viterskalsstuganiin. Ihastuin siistiin ja viihtyisään tunturitupaan, josta löytyy mm. useita makuuhuoneita, tilava keittiö, kuivaushuone ja pesuhuone. Tupaisäntä asuu toisessa rakennuksessa ja myy puodistaan monenlaista kuivamuonaa, säilykkeitä, polttoainetta ja karkkeja. Kysyin kahvikupposta, jolloin hän möi minulle pienen pikakahvipussin ja ohjasi keittiöön lämmittämään itse vettä. Talviaikaan moottorikelkkailijoita ja hiihtäjiä hellitään vastapaistetuilla vohveleilla. Niitä haluaisin joskus maistaa. Tuvalta tuvalle voisi siis kulkea päiväreppu selässä; yöpyminen ja ruoan ostaminen onnistuisi tuvissa. Ruotsissa pääsisi pienellä vaivannäöllä nauttimaan upeista tunturimaisemista. Tosin yöpymisestä on oltava valmis maksamaan, kun taas Suomen vaatimattomissa (ankeissa) autiotuvissa voi yöpyä ilmaiseksi.

Läksin nousemaan polkua pitkin Norra Sytertoppenille (1768 m) sillä ajatuksella, että käyn katsomassa vähän matkaa. Pilvet roikkuivat alhaalla ja sadekuurot kastelivat kivet liukkaiksi. Näkyvyyttä oli kuitenkin sen verran, että polku erottui hyvin ja GPS:stä huomasin korkeutta kertyvän nopeasti. Himskatti unohdin juomaveden mökille, mutta kääntyisinhän pian takaisin. En kuitenkaan malttanut kääntyä, vaan kiipesin ylös jäätiköille asti ja kirjoitin nimen kirjaan ainoana sinä päivänä. Alas tullessani haaveilin juotavasta ja alhaalla hörpin purosta vettä ahnaasti. Reissuun meni aikaa viisi tuntia. Ajattelin, että olenhan sentään aika tyttö!

Valmistin ruokaa tuvalla ja läksin sitten kävelemään teltalle. Olin tullut oikoreittiä tunturin yli joen poikki kahlaten, mutta päätin palata turvallisesti polkua pitkin. Joen ylityskin olisi helpointa siltaa pitkin. Ilta hämärtyi, matkaa kertyi kaksinkertaisesti ja lopulta tuli niin pimeää, etten löytänyt tunturista telttaani. Harmissani palasin polulle ja sitä myöten tuvalle väsyneenä yön pimeiksi tunneiksi lämpimään ja kuivaan. Aamun sarastaessa palasin teltalle oikoreittiä ja lepäsin muutaman tunnin.

Kotimatkalla antauduin herkkutattien houkutukselle. Innosta puhkuen keräsin muovikassillisen puhtaita tatteja. Jouduin kävelemään asfalttitien reunaa usean kilometrin matkan bussipysäkille painava rinkka selässä, notkuva muovikassi toisessa kädessä ja kävelysauvat toisessa. Hikistä ja tylsää hommaa! Märät kengät olivat pehmittäneet ihon jaloista ja ne olivat aika hellinä. Olin todella helpottunut ehtiessäni päivän viimeiseen bussiin. Kotona herkuttelin voissa paistetulla herkkutatilla ja kuivurini täyttyi tattiviipaleista.




6 Kommenttia artikkeliin “Seikkailuja Hemavanin tuntureilla”

  1. Ruska Says:

    Onpas sinulla ollut antoisa retki. Opettavainenkin varmaan (tarkoitan sitä telttajuttua).
    Nauratti tuo keräilyharrastuksesi :D Itse olen tyytynyt vain aiheeseen liittyviin valokuviin =)

  2. karhusilta Says:

    Kiitos Ruska! Osuit oikeaan, retki oli tosiaan opettavainen! :) Mumisin mielessäni monenlaisia opetuksen sanoja tyyliin: “Harkitse tarkkaan mitä pakkaat rinkkaasi, sillä kaiken kannat mukanasi. Muista seuraavalla kerralla ottaa hanskat ja huulirasva mukaan. Nyt kyllä opettelet käyttämään GPS:ä kunnolla! Ota jatkossa huomioon päivän valoisan ajan lyheneminen!”

    No, sitähän se on: retkellä eletään tässä ja nyt. Haasteita tulee joskus yllättäen ja se tekee retkestä seikkailun. Oppimista kantapään kautta. Se on hauskaa niin kauan kun homma ei muutu liian vaaralliseksi.

    Uudesta keräilyharrastuksesta: Kakan keräilyssä on se etu, että tulen tyytyväiseksi pienestä määrästä enkä joudu kohtaamaan omaa ahneuttani niin kuin sienten kanssa :). Oletko muuten ajatellut, että monen eläimen uloste on paljon kauniimpaa kuin ihmisen esim. hirvellä tai jäniksellä tai riekolla tai…

  3. jotunheim Says:

    Hei lomien jälkeen.

    Ollaan siis taas elokuussa, edessä pitkiä työviikkoja.
    Loma meni mm. hirsiliiteriä rakentaen, tarkoitus on lähinnä tehdä salvoksia, perinteisin menetelmin ja mahdollisimman hyviä.
    “Hirret” ovat tosin noin käsivarren paksuisia, mutta itse hakkuujätteistä kerätty, karsittu ja kuorittu.
    Mitään piirustuksia ei tietenkään ole, mutta eipä sitten ole tiukkoja rajoituksiakaan.
    Kokoa on kuitenkin n. 12 neliötä ja
    kestämään on aiottu.
    No, nyt on kolme kerrosta seiniä, oviaukko ja kurkihirsi ja ensi kesänä taas jatketaan.

    Viikko loman lopusta oli vaellusta, kuten usein ennenkin elokuussa.

    Tällä kertaa ensin yöajona linja-autolla 14 tuntia Nikkaluotkaan, sieltä vaeltaen
    maastoon ja kahden yön jälkeen päivävaellus Kebnekaisen huipulle. Lepopäivä leirissä ja sitten vaellus takaisin Nikkaluotkaan josta taas bussilla kotiin.
    Viikko oli todella aurinkoinen, ei voi moittia.
    Vaellus sujui parhaiten shortseissa, sain parhaan rusketuksen moneen vuoteen.

    Mahtavat ovat myös maisemat Kebnekaisen alueella, ei ole Suomessa vastaavia.

    Erikoisuutena huiputukselta palatessa laskimme sadehousut jalassa liukumäkenä
    ehkä noin 80 metrin pituisen lumirinteen.

    Ainoa tarve sadehousuille, muuten.
    Ja olipa lasku AIKA HITSIN SIISTIÄ!!

    Kiva kun jaksat kirjoitella, nyt ehtii taas paremmin neti ääreen.

    J.

  4. karhusilta Says:

    Jotunheim: Ai että oikein Kebnellä mäenlaskussa sadehousuilla. Kuulostaa tosi mukavalta! Ja mikä tuuri sään suhteen! Pääsen ensi viikolla Sarekiin, saa nähdä kuinka paljon siellä jaksaa sataa tai kuinka huikaiseviin maisemiin siellä päästään. Ylistettyä seutua, jossa olet muistaakseni käynyt?

  5. Tony Says:

    Hei, minua kauhistutti tuo mäenlasku sadehousuilla Kebnellä. Ei ole mitään takeita, että vauhtia saa pysäytettyä! Lasku voi tyssätä hallitsemattomasti kivikkoon tai rotkoon. Haltin suunnalla lapsi laski pyllymäkeä lumilaikulla, ei saanut pysäytettyä vauhtia, vaan päätyi rotkoon. Äiti meni ajattelemattomasti samalla lailla perässä sillä seurauksella, että lantio murtui ja reisiluut katkesivat. Alueella ei kuulu kännykkä ja pelastushelikopterin saapuminen kestää kauan ja käy kalliiksi. Ei pidä laskea mäkeä lumilaikuilla. Se voi olla hengenvaarallista.

  6. karhusilta Says:

    Tony: Kiitos, kun kerroit vaarasta! Turvallisuus menee ilman muuta kaiken edelle. Seuraavana koulutuksessani onkin vuorossa jäätiköt, eikä näköjään suotta.