Ihanaa päästä kirjoittamaan ajatuksistani! Viikko maastossa on kuin sisäänhengitys ja blogin kirjoittaminen kuin uloshengitys.

Olemme kukin vuorollaan vastuussa viikon ohjelmasta. Nyt oli minun vuoroni.  Aktiivinen rooli tuntui yllättävän mukavalta ja luontevalta.

En voi olla vertaamatta Suomessa saamaani eräopaskoulutusta ja Ruotsin tunturiopaskoulutusta keskenään. Suomessa ollaan tarkempia turvallisuusasioissa. Esimerkiksi täällä emme tee ns. turvallisuussuunnitelmia, joissa pohditaan mahdolliset onnettomuusriskit ja toimenpiteet onnettomuuden sattuessa.

Suomessa koulutus oli täysin opettajajohtoista, täällä ryhmä toimii välillä itsenäisesti. Ryhmässämme on valtavasti tietotaitoa ja sitä hyödynnetään. Vuodenvaihteessa tapahtunut kouluttajan osittainen vaihtuminen ei ole juuri hetkauttanut meitä. Se kertoo paljon.

Pidämme joka viikko luokkakokouksen, jossa käsittelemme ajankohtaisia opiskeluun liittyviä asioita. Koen sen puhdistavana ja selkeyttävänä toimintatapana. Tosin joskus keskustelut ja äänestykset venyvät rasittavan pitkiksi. Sanoin iltanuotion äärellä ääneen, että en ole ennen ollut mukana näin toimivassa ryhmässä.