On tainnut tulla yliannostus raikasta ulkoilmaa, kun kotona kaappien järjestelykin tuntuu mukavalta. Pitkät retket ovat takanapäin, jatkossa palaamme kotiin ainakin viikonlopuksi. Tällä viikolla innokkaimmat metsästävät pienriistaa ja koettavat onneaan uudestaan metsästäjäntutkinnossa. Lisäksi valmistelemme koulun 50-vuotis ja tunturiopaskoulutuksen 30-vuotisjuhlia. Kuivaamme kiloittain hedelmiä, kasviksia ja lihaa ruokakojujamme varten.

Minä suunnittelen vastuuviikkoani (vko 41) teemaltaan Kulttuuri. Sen otsikon alle voi sijoittaa vapaasti monennäköistä, vain mielikuvitus ja - raha asettavat rajoituksia. Aiomme vierailla mm. Lyckselen Eläinpuistossa, joka on erikoistunut pohjoisen eläimiin. Yhdistän vierailuun tehtävän, jossa pareittain kerromme toisillemme eläimistä sillä ajatuksella, että olisimme saaneet eläimestä retkellä jonkin havainnon.

Toinen mielenkiintoinen eläinpaikka on Umeån suunnalla sijaitseva Älgens Hus, jossa ruotsalaisten rakastama eläin, hirvi on tuotteistettu. Siellä pääsee hirven lähelle, jopa silittämään sitä sekä saa tietoa eläimestä monessa muodossa. Tosin yrittäjä kertoi, että vierailumme ajoittuu hirvien kiima-aikaan, jolloin niiden käyttäytyminen on erilaista…

Samalla reissulla urheilemme Euroopan suurimmassa urheiluhallissa IKSUssa Umeåssa. Siellä riittää kurssitarjontaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Voi kun olisi ihanaa tilata kylpylän puolelta jokin hoito, mutta opintotuki ei taida riittää siihen.

On mielenkiintoista nähdä millaista satoa tulee antamastani tehtävästä. Kukin lukee jonkin tuntureihin tai pohjoiseen liittyvän kirjan ja kertoo siitä. Vaihtoehtona on kertoa jostakin kuvataiteilijasta tai säveltäjästä. Itse näytän lahjaksi saamani maailman vanhimpana pidetyn dokumenttielokuvan Nanook of the North. Nanook- pakkasen poika (1922) kuvaa eskimoperheen elämää. Elokuva alkaa siitä, kun pieni kajakki rantautuu ja sieltä nousee yksi toisensa jälkeen ulos, koko perhe pientä koiranpentua myöten.  Arktiset olosuhteet ja taistelu elämästä näkyvät kaikessa, mutta lämpö ja huumorikin pilkahtelee.

Niin… ja sitten minulla on kova Suomi-ikävä! Olen hoitanut tautia katselemalla netin kautta suomalaisia televisio-ohjelmia (Kotikatu, Jopet-show, Avaraluonto, Elämä pelissä jne). Olen soitellut Suomeen etukäteen maksetulla liittymällä, joten se lysti ei kestänyt kauan. Onneksi on tämä blogi, johon saan kirjoittaa äidinkielellä, siis tunnekielellä. Lukijoiden kommentit piristävät kummasti arkea. Syksyn saapuminen tuntuu jotenkin uhkaavalta: illat pimenevät, sää kylmenee ja minua väsyttää. Sydänystävät ovat Suomessa. Miten se meni… no, kyllä se siitä!