Minua ei kai ole tarkoitettu melontaretkille… Opiskellessani aikoinaan eräoppaaksi Suomessa en päässyt viikon melontaretkelle Itä-Suomeen, koska halusin olla paikalla siskoni häissä. Mukavat häät alkukesästä Lapissa huipentuivat osaltani yölliseen retkeen Aakenus-tunturin päälle. Näin käen (tämä ei ole nyt savonmurretta) läheltä ensimmäisen kerran elämässäni, kun se lennähteli avotunturissa aina hieman eteenpäin ja jatkoi sitten kukuntaansa. Aakenuksen karttajäkäläiset kivet lumosivat minut niin, että kannoin niitä käsilaukussani.

Nyt olisi Ruotsin tunturiopaskoulutuksessa tarjolla viikon melontaretki Ruotsin ja Norjan vesistöissä, mutta menen isäni 80-vuotisjuhliin Savoon. Matkalla oloon saan varata pari päivää sivunsa halvinta julkista kulkuvälinettä käyttäen. Olen aiemmin vältellyt matkustajakoteja, mutta Haaparannan Vandrarhem on yllättänyt siisteydellään. Paluumatkalla aion yöpyä Uumajan matkustajakodissa halvimmalla mahdollisella tavalla eli nukkumalla samassa tilassa tuntemattomien ihmisten kanssa. Oma haasteensa siinäkin!

Odotan kovasti toisenkin harmaahapsisen vanhuksen tapaamista. Koirani Kukka, hopealassie viettää vanhuuden päiviään maalla rauhallisessa ympäristössä. Olen ottanut Kukan aikoinaan vaikeassa elämäntilanteessa ja kurottautunut silloin elämää kohti mm. koiran avulla. Lemmikin merkitys voi olla valtaisa vakavasta sairaudesta toipuvalle. Muuten, tänäänhän taitaa olla Kukan päivä!