Täällä sitä ollaan, tarujen tuntureilla ja yksi teräväpäinen tunturikin on jo valloitettu! Mutta ennen sitä tarinaa kerron Kilpisjärven koulun 30- vuotisjuhlista. Koulu juhli näyttävästi kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä koulun nykyiset ja entiset oppilaat kokoontuivat muistelemaan menneitä.

Toisena päivänä minäkin pääsin mukaan. Kiipesimme yhdessä Salmivaaran päälle ihastelemaan maisemia, nousin vauhdilla nuorempien tahdissa ja puuskutin. Illalla vietettiin pääjuhlaa koululla. Satakunta vierasta kuunteli juhlapuheita ja katseli koululaisten esittämää näytelmää Saara ja Veikko Helsingissä. Ehkä koskettavinta oli taas kerran ne tutut laulut: Kilpisjärven mahtava Saana ja Haltin häät. Illanvietto jatkui hotellilla myöhään yöhön. Rannassa Kalastajatorpalla vietettiin rapu- ja kalajuhlaa kauniissa, mutta viileähkössä säässä ja baarissa meno jatkui vauhdikkana.

Ymmärettävästä syystä sunnuntai aamun ehtoollisjumalanpalvelukseen jaksoi nousta vain kourallinen juhlijoita. Nyt sain nähdä, kuinka koulun jumppasali muuntuu päätyovet aukaistuna kirkoksi. Tunturipastori Vilho Vähäsarja puhui suomeksi ja saameksi ja päälle juotiin vielä kirkkokahvit täytekakulla.

Sää Kilpisjärvellä on ollut viileä, reilusti alle kymmenen astetta ja vettä on sadellut monena päivänä. Yhtenä aamuna Saana oli valkoisena lumesta puurajan yläpuolelta, vaikka alhaalla kylässä lotkotti sataa vettä. Valkoisia tuntureita oli muitakin, ainakin Ruotsin Tuipali ja Norjan Paras.

Saavuttuani Kilpisjärvelle nukuin monta päivää ja ihmettelin mihin haluni lähteä tuntureille on kadonnut. Löytyihän se, kun työkaverini Sanna ehdotti Paraksen retkeä. Intoa puhkuen tutkimme sääennusteita: pilvistä ja tuulista, mutta vain pieniä sadekuuroja. Ajoimme Signadaleniin ja läksimme kiipeämään kohti Parasta. Alkumatka tuntui raskaalta, mutta puurajan yläpuolella oloni keveni ja menohaluni kasvoivat.

Pohdimme nousisimmeko kauempaa hyväksi havaittua merkattua reittiä ylös vai lähdemmekö seikkailemaan jyrkempää ja suorempaa reittiä. Sain valita ja niin elämäämme tuli jännitystä. En suosittele valitsemaamme reittiä kenellekään, vaikka kyllä siitäkin pääse, nelinkontin varovasti kiiveten. Reipas tuuli lisäsi vielä haastetta. Retkikaveriani pelotti välillä, mutta nostan hattua hänelle selviytymisestä. Paraksen huippu on varsin kapea, tuulella siinä taiteilu saa taatusti unohtamaan kaikki muut maailman murheet.

Joku humoristi oli raahannut Paraksen huipulle punaisen puutuolin. Päälle oli aseteltu painavia liuskekiviä, jotta tuulen puuska ei vaihtaisi tuolin paikkaa. Kelpasi siinä istua 1419 metrin korkeudessa tuolilla ja ihastella avaria maisemia! Alas laskeuduimme suosiolla merkattua reittiä ja sitten vain autolle. Rankka reissu, maastossa aikaa kului kahdeksan tuntia, mutta nyt on voittajan fiilis!




2 Kommenttia artikkeliin “Tarujen tuntureilla”

  1. sari Says:

    Moikka!
    Jokos ruskaretkeläiset ovat saapuneet ja olet täydessä työn touhussa? Jokos Saana on valloitettu?
    Kilpisjärveä on viime aikoina näkynyt tv:ssä enemmänkin. Peltsin Lappi -sarjan jakso oli ihan mukava, sai katsella tuttuja maisemia.
    Uutisissa kuultu poliisin ja rajavartioston seudulta lähtö ei kuulostanut kovinkaan mukavalta, kun paikallisia asukkaita kuunteli ja ajattelee.
    Ja syksyllähän pitäisi tulla Arktiset Vedet -sarja, jonka kuvauksia kesällä sielläpäin lukemani mukaan tehtiin, hienoja maisemakuvauksia odotellen…

  2. karhusilta Says:

    Moi!
    Ruskasesonki on alkanut työntäyteisenä. Maaruska on nyt parhaimmillaan. Ruostesieni haalistaa värejä, mutta silti on kaunista kuin sadussa. Olen ehtinyt valloittaa Jehkatsin omalla retkellä, asiakkaiden kanssa olen kiertänyt Saanan luontopolun ja kävellyt Mallan luonnonpuiston halki. Yhtenä päivänä teimme mukavan bussiretken Norjaan Skjerveyn kylään, Skibottenista pohjoiseen.
    Lähetän sinne etelään terveisiä seuraavan pohjoistuulen mukana. Tunnet sen ihollasi.