Seitsemän päivän tiivis telemark-kurssi päättyi todistusten jakoon. Olin valmis tarttumaan komeaan paperiin ja halaamaan kouluttajaa. Hän veti kuitenkin todistukseni takaisin itselleen ja sanoi, että tästä tarvitsee hieman keskustella. Minun on saatava lisävarmuutta jyrkissä rinteissä ennen, kuin hän on valmis luovuttamaan todistuksen. Tellu sujuu loivassa mäessä, mutta jyrkät rinteet lasken alas turvallisesti omalla tyylilläni ja omaan tahtiin. Pelko on oppimisen suurin este.

Todistus on tarpeen, jos haluaa hiihdonopettajaksi laskettelukeskukseen. En ole asiasta kiinnostunut, mutta pettymyksen kyyneleet kastelivat silti poskeni. Toisaalta - nyt minulla on porkkana, valmiiksi kirjoitettu todistus, odottamassa ja kannustamassa treenaamaan telemarkia.

Tulee mieleen tarina miehestä, jonka epäonnea toiset voivottelevat. Mies itse toteaa, ettei sitä koskaan tiedä, mikä on onnea ja mikä epäonnea. Asiat osoittautuivat myöhemmin menneen hyvään suuntaan. En muista tarinaa tarkemmin, mutta tunnelman tunnistan.




Yksi kommentti artikkeliin “Tellu loppui - vai loppuuko?”

  1. jotunheim Says:

    On päästy helmikuuhun, täälläkin oli kahden viikon pakkasjakso, ihan hienoa vaihteeksi.
    Tänään sataa sitten vettä, mutta sain aloitetuksi eilen maastohiihdon tälle kaudelle.
    Testasin samalla uuden kamerani lumikuvausominaisuuksia.
    En vielä näe ratkaisevaa eroa tuplamäärästä pixeleitä..

    Varustehankintasi ovat olleet aika mittavat, toivottavasti niille on jatkossakin käyttöä.
    Lämmin makuupussi on kyllä käyttökelpoinen kesälläkin, minusta ainakin.

    Telemark- laskijoita on ollut jonkun verran Messilänkin rinteillä. Ehkä laji on Ruotsissa suositumpaakin kuin täällä ja tietenkin omimmillaan vapailla tuntureilla.
    Etköhän sinä todistuksesi saa, sinänsä viikko on minusta varsin lyhyt aika uuden (laskettelu)taidon oppimiseen.

    Älä päästä suomi-suksia ristiin jatkossakaan :)
    J.