Kolme päivää on laskettu mäkeä polvet koukussa toinen jalka edellä. Telemark tuntuu hauskemmalta ja luontevammalta kuin alppisuksilla laskettelu. Tellu muistuttaa edes vähän murtomaahiihtoa. Laskettelumonoilta näyttävät monot taipuvat kärjestä ja kantapää nousee irti suksesta. Ei ole niin vangittu olo. Tellua hehkutetaankin vapauden tunteella.

Tekniikan opettelu on minulle hidasta. Olen niin varovainen. Täällä hoetaan, että vauhti on paras ystäväsi, mutta minun ystäväpiiriini se ei vielä kuulu. Hitaasti kiiruhtaen on minun mottoni.

Harjoittelemme enimmäkseen Tärnabyn laskettelurinteissä: Anja- ja Ingemarmäessä. Sydän ei enää hyppää kurkkuun, kun kurssin vetäjä sanoo, että nyt mennään hissillä ylös asti. Rohkeutta on siis tullut lisää. Hauskinta oli, kun laskimme tunturikoivikossa pehmeässä lumessa. Tekniikka unohtui täysin; se oli selviytymistä jotenkin alas, mutta yhtä aikaa huisin jännittävää. Energisoivaa!

Odotan innolla huomista päivää. Tavoitteena on huiputtaa Haltia korkeampi tunturi. Aluksi noustaan Hemavanin hissillä niin ylös kuin päästään ja siitä retkemme sitten alkaakin. Toivottavasti sää suosii meitä niin, että pääsemme nauttimaan valkoisten tuntureiden lumosta.

Tekee mieli jurnuttaa yhdestä asiasta. Sama ongelma tulee elämässäni usein vastaan. Tarvitsen taukoja ja välipaloja useammin kuin jotkut toiset. Kerroin siitä kouluttajalle, mutta tahti näyttää käytännössä menevän vahvimpien mukaan. Pidän toki takin taskussa pientä naposteltavaa ja sillä selviän jotenkin. Kymmenen tunnin opiskelupäivät vievät mehut. Olen kuitenkin onnistunut toistaiseksi tavoitteessani pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä.