On tässä kulttuurishokkia kerrakseen kun koettaa tunturielämän jälkeen sopeutua kaupunkilaiseksi. Liikennevaloja ja järkyttävän tasaista asfalttia. Kaikenlaista roinaa tarjolla ostettavaksi ja tuntuu kuin kaikkea sitä tarvitsisi, vaikka tähän asti ei ole tullut mieleenkään kaivata.

En ehtinyt kasseja kunnolla purkaa enkä kesän pölyjä huiskia asunnostani, kun tehotäti työkkäristä tuuppasi minut parinkymmenen päivän kurssille. Opettelemaan työnhakua ja palkattomaan työharjoitteluun. Tilanne tuntuu koomiselta. Teenhän kuitenkin freelancerinä jonkin verran kirjoitustöitä ja opettajan sijaisuuksia voimien mukaan. Onko tämä sitä tilastojen sievistelyä? Ymmärrän kyllä, jos jollekin tulee mieleen yhdyskuntapalvelu.

Tämä aika vuodesta on hiljaista luontomatkailualalla, mutta sain onneksi minulle sopivan harjoittelupaikan Ounasvaaran Ladusta. Kuljen mukana eri aktiviteeteissä, koulutuksissa ja suunnittelupalavereissa. Hauskana yhteensattumana samassa paikassa on toinenkin harjoittelija, jonka nimi on niin ikään Riitta K.

Marraskuun lopulla alkaa joulusesonki. Menen Ylläkselle joulutontuksi ilahduttamaan brittiperheitä. Tuttua, mukavaa työtä vuoden takaa. Odotan kovasti myös Ylläksen kuuluisia latuja. Toivottavasti lumi tulee ajoissa.

Parin viikon päästä ilmestyy I love Lapland-lehti. Olen pakertanut siihen monta juttua, tänä aamuna viimeksi. Hauska nähdä miltä juttuni näyttävät sitten lehdessä.

Kaupungissa on toki hyvätkin puolensa, kuten harrastusmahdollisuudet. Englannin keskustelupiirissä naurua ja hikipisaroita riittää. Miten ne aakkoset englanniksi ovat jääneet tänne asti opettelematta? Onhan osattava tavata nimensä tullitarkastuksessa. Voimaa haen erityisesti henkisen kasvun ja hiljentymisen kursseilta. Tuntuu hyvältä löytää harmoninen olo yhteisöllisesti. Tätä olen kaivannut.

Luonto tarjoaa yltäkylläisesti satoaan vieläkin. Karpaloita on kuulema niin paljon kuin vain jaksaa kerätä. Ounasvaaran Ladun järjestämällä retkellä saalis oli yli sata litraa. Koetan päästä itsekin vielä keräämään suon punaisia aarteita. Karpalokiisseli ja -parfait maistuvat taatusti talven mittaan.




4 Kommenttia artikkeliin “Totuttelua kaupunkielämään”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, tämä syksy ja sen mukana tuleva harmaus ja sade on kyllä aika masentavaa, mutta yritetään jaksaa. Itse lohdutan itseäni, että voihan näin huonolla ilmalla vaikka töissä ollakin. Koko ajan uusi kesä tulee päivä päivältä lähemmäs. Lunta en tänne etelään vielä toivo, kaksi edellistä talvea olivat aika rankkoja, lumitöiden ym. osalta.

    Mukavaa, että olet saanut mieluisen harjoitelupaikan, vaikka kai pieni lomakin hyvää olisi tehnyt. Ja reilun kuukauden päästä sitten tonttuilemaan.
    Tuttu paikka varmaankin helpottaa ja se kun pääset vihdoin hiihtämään.

    Katsoin juuri Kilpparin kelikameraa, Saana oli saanut valkoisen lumihunnun. Pian se kevätkin tulee ja unelmatyö kutsuu sinua…

  2. karhusilta Says:

    Joo, kyllä tässä jaksetaan läpi tämän syksyn harmauden. Olet oikeassa, lepo olisi ollut paikallaan, mutta toisaalta tarvitaan jonkin verran toimintaakin.

    Minä odottelen pakkasia. Silloin ilma on kuulaampi, raikkaampi. Lumi tuo sitten valon tullessaan ja hiihtämisen riemun.

    Kilpparilla on kuulemma ollut jo reilusti pakkasta.
    Kiitos Sari empaattisesta kommentoinnista. Seuraavan kerran nähdessämme pidetään huolta, että istutaan alas juttelemaan.

  3. Jyrki Impiö Says:

    Hei!

    Blogisi tuli vastaan jostakin netin syövereistä. Ihastuin heti ja lisäsin kirjanmerkkeihin, että saa aina välilä lueskella. Kilpparikärpänen puraisi joku vuosi sitten, eikä tauti ole hellittääksen. Aina välillä on päässyt käymäänkin siellä. Kelikameraa seurailen päivittäin. Sitten kuvakulma olikin vaan tielle, eikä enää tuntureille päin. Laitoin palautetta liikennevireastoon, niin hehän lisäsi kuvakulmaan Saanan kuvan. Ompa mukava aamulla katsoa, miltä Saanalla näyttää. Mielenkiintoista työtä sinulla näkyy olevan. Kaupunkielämä tuntuu varmasti kolkolta tuntureiden jälkeen. Hyvää syksyä ja joulun odotusta! T.Jyrki Impiö

  4. karhusilta Says:

    Sellainen se Kilpisjärvi-tauti on! Sinne on päästävä aina uudestaan, tiedetään.
    Ja ainahan uusi lukija ilahduttaa. Kiitos kommentistasi.