Tänä keväänä olen ollut paremmin voimissani kauden jälkeen kuin aiempina keväinä. Niinpä jaksoin opastusten loputtua jäädä töihin Kilpikselle  Vain kaksi kalaa- pilkkikisojen ajaksi ja senkin jälkeen omille hiihtoretkille tunturissa sekä kirjoitushommiin.Pilkkikisoissa riitti väkeä jos jonkin sorttista ja kuntoista. Sää oli koleahko, vaihdellen auringonpaisteesta tuuliseen räntäkuuroon. Toimeeni likenteenohjaajana olin pukeutunut säänmukaisesti toppahousuilla ja viidellä kerroksella pitkiä kalsareita. Kilinkarvahattu päässä vahdin hotellin pihalla, ettei paikoitusalue täyty muista kuin hotellin asukkaiden autoista.

Palaan vielä opastustyön loppupäiviin. Sain hiihtää vanhojen tuttujen asiakkaiden kanssa ja meillä oli varsin hauskaa yhdessä. Yksi pariskunta kertoi haluavansa ottaa minut adoptiotyttärekseen ja pian löytyi kummejakin! Tämänkaltainen ilonpito kertoo kiintymyksestä ja luottamuksesta, jota olen saanut osakseni pitkin kevättä.  Koetan huomioida retkillä erityisesti ensimmäistä kertaa Kilpisjärvellä kävijöitä, sillä uusia retkeilijöitä tarvitaan aina.

Olen päässyt toukokuussa moottorikelkka kyytien avulla kahdelle upealle omalle hiihtoretkelle. Ensin sain kyydin Lossujärven lähellä sijaitsevalle Goddejärvelle. Sieltä hiihdin itään päin Bierfejärvelle ihaillen kirkkaassa säässä maisemia Saivaaran ja Ritnicohkkan suuntaan. Seuranani vain yksinäinen kiiruna hetken verran ja lähes aina puhalteleva tunturituuli. Bierfejärveltä käännyin Goddejokea pitkin kulkevaa moottorikelkkapohjaa pitkin Lossun reitille. Ylämäkeä ja vastatuuli! Tuulihuippujen jälkeen sain palkkion vaivannäöstä laskemalla pitkiä viistoja laskuja Saarijärven kämpälle. Tauon jälkeen hiihdin sieltä Kilpisjärvelle Muurivaaran takaa. Matkaa retkelle kertyi 35 km ja pärjäsin hyvin tavallisilla kapeilla suksilla. Hanki kantoi missä vain, jopa kylän pinnassa koivikossa.

Toisella retkellä sain moottorikelkalla kyydin Haltin kämpälle. Siellä näkyvyys oli huono ja sää erittäin tuulinen, joten arvailin uskaltaisinko lähteä yrittämään Haltin päälle. Minun oli pidettävä visusti huoli, että näen seuraavan risumerkin. Muutoin joutuisin hukkaan valkoisuuteen. Olin jälleen liikkeellä kapeilla suksilla, joten nouseminen sujui mutkattomasti. Jossakin vaiheessa jouduin pysähtymään, kun en enää nähnyt seuraavaa risua, mutta pienen odotuksen jälkeen sekin paljastui. Gps:n korkeudesta ymmärsin olevani lähes perillä. Pian pääsinkin kirjoittamaan nimeni Haltin kirjaan ja ulvomaan onnesta näkemättä mitään ympärilläni. Laskeminen kapeilla suksilla poltteli reisissä - kaipasin ajoittain tunturisuksia. Päästyäni Haltin juurelle taivas aukeni ja sää kirkastui. Sellaista se on, turha harmitella. Hiihtelin Pitsuksen autiotuvalle. Siellä tapasin joitakin ahkion vetäjiä. Hyppäsin moottorikelkan kyytiin oman elämäni sankarina. Tälle retkelle matkaa kertyi “vain” 15 km, mutta sääolosuhteet maustoivat retken selviytymiskokemukseksi. Molemmilla retkillä olin huolehtinut turvallisuudestani vaikka yksin hiihdinkin. Hiihtoa tälle talvelle on kertynyt 1560 km. Alan tässä pikku hiljaa hiljentelemään ja valmistautumaan hiihtokauden lopettamiseen.




3 Kommenttia artikkeliin “Toukokuussakin voi hiihtää tuntureilla”

  1. karhusilta Says:

    Kaikki hyvä loppuu liian pian, mutta eipä surra, Kilpisjärvelle voi aina palata. Sukset olen rasvannut kesäkuntoon 1580 km:n jälkeen. Viimeisellä lenkillä Saanan ympäri oivalsin, että nyt on aika levätä ja palautua hiihtourakasta. Ei vaan enää maistunut…

    Pääsin kylän naisten kanssa upealle autoretkelle Norjaan. Pysähdyimme Skibotteniin johtavan tien varrelle ihailemaan kevään ensimmäisiä tunturikukkia. Vettä valuvilla kalliojyrkänteillä kasvoi purppuran värisiä sinirikkoja. Kauniisti kukkaryppäät roikkuivat kallion koloista, samalla kuuntelin valuvan veden ääntä. Näin siirryimme lumen keskeltä kukkien maailmaan.

    Makuhermoja herkistimme nauttimalla leivoskahvit
    Nordsjöbottenissa. Turkoosi Jäämeri ja puhtaan valkoiset tunturihuiput tekivät vaikutuksen, kun harrastimme kivestystä eli kauniiden kivien etsimistä rannalla.

    Viimeisenä iltana Kilpisjärvellä kävin etsimässä muutamia geokätköjä kylän pinnassa.

  2. sari Says:

    Moikka! Pitkästä aikaa ja terveisiä täältä helteen keskeltä! Aivan uskomattoman lämmintä ollut jo viikon verran, nyt kaipaisi sitä talven viileyttä, kun silloin kaipasi kesän lämpöä,heh.. mutta en valita, on tää niin ihanaa, jos vielä saisi vain olla tekemättä mitään, töissä vähän liian kuuma.. selkä koko ajan hiestämärkä. On se vain kesäinen luonto niin ihana ja vehreä, linnut laulavat. Tuntuu, että Kilpparilla olosta on jo iäisyys ja kylmä on vain muisto, josta voi kertoa ja kauhistuttaa kuulijoita. Muistan elävästi myös tuon kuvailemasi tunteen, kun ei näe eteensä, reittimerkit eivät valkeudesta erotu, vaikka on gepsi mukana, niin silti haluaisi nähdä seuraavan merkin… tuota valkeutta on aika vaikea kuvailla kuulijoille, eivät osaa kuvitella sen totaalisuutta, kun kaikki on vain valkoista…

  3. karhusilta Says:

    Joo, tunturin totaalivalkoisuus pitää itse kokea, ennen kuin sen voi käsittää. Ja sen avuttomuuden tunteen, kun ei kertakaikkiaan näe mitään muuta kuin samean valkoista ympärillään. Siinä tilanteessa risumerkki tuo ihanan turvan tunteen. Ja sitten kun maisema aukeaa näkyviin, maailma muuttuu helpoksi ja turvallisen avaraksi.