Olen nauttinut kovasti vapaapäivistä tunturissa. Olen kuljeskellut Suomen, Ruotsin ja Norjan puolella. Uusi harrastukseni geokätköily vei minut yhtenä päivänä Skibotniin Jäämeren rannalle. Kiipesin polkua pitkin ylöspäin Hengenin ja Sledon vesiputoukselle. Nähdessäni lampaiden käyskentelevän jylhissä maisemissa pohdiskelin, että kelpaisipa olla tuommoinen lammas. Saisi viettää koko kesän tunturissa ruoan ja juoman äärellä, eikä edes tarvitsisi välillä käydä sisällä tekemässä työvuoroja.

Ihastelin matkan varrella suuria hillan raakileita, ehkä seuraavilla vapailla olisivat kypsiä. Sledon putouksella innostuin laskeutumaan pitkän putouksen sileitä kallioreunoja alas. Löysin sopivan uimapaikankin!

Yhtenä päivänä teimme työkavereiden kanssa retken Norjan Steindalenin jäätikölle.  Jäätikön lähelle oli pystytetty kylttejä merkiksi siitä, minne asti jäätikön reuna on yltänyt aiempina vuosina. Jäätikkö sulaa yhä kiihtyvällä vauhdilla. 

Hurjin päiväretkeni tähän mennessä on Paraksen valloitus. Ajoin autolla Paraksen taakse Signadaleniin ja läksin sitten kapuamaan. Uhmasin turvallisuussääntöjä nousemalla aina vain ylöspäin, vaikka näkyvyyttä ei ollut pitkään aikaan alhaalla roikkuvien pilvien vuoksi. Ihan nolottaa myöntää, että kartta ja kompassi unohtuivat kotiin, lisäksi GPS jäi autoon. Evästä sentään oli hyvin mukana. Pysyin kutakuinkin kärryillä ilmansuunnista tuulensuunnan ja vesiputouksesta kuuluvan äänen avulla. En ikimaailmassa olisi vienyt asiakkaita sellaisissa olosuhteissa, mutta yksin menin riskirajoilla. Hapuilun tuloksena löysin kuin löysinkin Paraksen huipun neljän tunnin urakoinnin jälkeen. Voi sitä riemua, kun sain kirjoittaa nimeni vieraskirjaan. Maisemia en tietenkään päässyt ihailemaan siinä säässä.

Sitten tajusin, että vaikein osuus on vasta edessä. Märät kivet olivat liukkaita ja huonon näkyvyyden vuoksi ajauduin jyrkänteelle. Silloin mietin, että vastaisuudessa lähden kiipeilemään vain kuivalla ja selkeällä ilmalla. Onneksi Suojelus ja Varjelus hoitivat tehtäviään ja minä selvisin ehjin nahoin alas. Ajattelin joka askeleella, että nyt on keskityttävä.

Palasin autolle seitsemän tunnin hikoilun jälkeen. Olin ylpeä itsestäni ja jaksamisestani, mutta toisaalta moitin itseäni turvallisuusasioiden ohittamisesta. Joskus on viisaampaa antaa periksi kuin puskea väkisin suunnitelmansa läpi.  Keho oli vielä seuraavan yön niin kierroksilla, että uni ei oikein tullut.




Yksi kommentti artikkeliin “Tuntureiden lumouksessa”

  1. Merja Says:

    Joo Riitta, turvallisuus! Nyt kun olen siellä Kilpisjärvellä vieraillut ja on jokin käsitys, missä kiipeilit, niin voi vain huokaista helpotuksesta, että olet ehjin nahoin takaisin :)