Olen nukkunut huonosti jo pidemmän aikaa. Yön mittaan olen ponnahtanut pystyyn tuon tuosta pirteänä kuin peipponen. Aamulla olen sitten raahautunut väsyneenä päivän haasteita kohti. Vain unettomuudesta kärsinyt tietää kuinka pyhä asia nukkuminen on ja kuinka kadehdittavan suuria lahjakkuuksia jotkut ovat tässä lajissa. Eräs tuttavani kertoo nukahtavansa samantien saatuaan pään tyynyyn ja heräävänsä vasta herätyskellon ääneen.

Hoksasin onneksi ennen lopullista hajoamistani hankkia unilääkkeitä. Kilpisjärven kylällä kävi aiemmin lääkäri kerran kuussa, mutta nyt sitäkään palvelua ei ole jäljellä. Puhelinresepti tutun lääkärin kautta pelasti minut tällä kertaa. Lääkkeet pakataan parinsadan kilometrin päässä Muonion apteekissa postiautoon ja aikanaan rohdot saapuvat perille. Sama bussi tuo myös alkoholia tilauksesta ja postin, jota usein ollaankin jo odottelemassa tien varressa.

Tässä on voinut seurata, kuinka riittämätön uni vaikuttaa oppimiseen. Kuultuani uuden tunturikasvin nimen en muista sitä enää viiden sekunnin kuluttua. Jaksan melko hyvin kävellä viileässä ilmassa tunturissa päivän, mutta iltaluennoille en ole jaksanut osallistua. Välillä väsähdän maastossakin ja ajattelen mielessäni ironisesti “Onpa mielenkiintoista!”, kun tarkastellaan jotakin heinätupsua kiven kolossa.

Olen kuitenkin oppinut joka päivä uutta ja välillä päättänyt opetella tietyt asiat sitten virkeämmässä mielentilassa. Kurssin mukana pääsemme sellaisille suojelualueille, joille muuten ei olisi lupa mennä. Saanan pahdan alla kalkkikerrostuman lähellä kasvoi ainakin kolme kertaa suurempia lapinvuokkoja kuin muualla näkemäni.

Tänään meitä vastaan käveli satoja, ehkä jopa tuhatkunta poroa Saanan rinteillä. Enimmäkseen nuoria vasoja emonsa perässä. Kasvien kannalta porojen laidunnus suojelualueella on tulenarka asia. Porot syövät ja tallovat kulkiessaan valitettavasti myös rauhoitetut harvinaiset kasvit.