Vedätyksen korkeakoulu


Lupauduin sijaiseksi yläasteelle. Heräsin rehtorin yllättävään soittoon kymmenen minuuttia ennen tunnin alkua. Kahvinkeittoon sinä aamuna ei ollut aikaa, eikä asian empimiseen muutenkaan. Seisoin tomerana koululla vain viisi minuuttia myöhässä rehtorin jaellessa ensimmäisiä ohjeita pojille. Minulla sattuu olemaan opettajan paperit takataskussa ja olen monesti miettinyt, että ihan hankkeen vuoksi kannattaisi niitäkin hommia toisinaan hoitaa. Jos vain pää kestää…

Pesti sattui osumaan poikien liikunnan opettamiseen. Helppo ohjelma: pojat juoksevat tutun lenkin harjoitellakseen tulevaa Cooperin testiä varten. Ensimmäinen tunti sujuikin suunnitelman mukaan. Myöhemmillä tunneilla tieto sijaisesta levisi ja varsinkin isoimmat käyttivät tilaisuutta härskisti hyväkseen.

Huomasin tulleeni Vedätyksen Korkeakouluun. Yhden tunnin alussa tarkistin koulun pihalla paikalla olijat. Myöhemmin pyöräillessäni sovitulla reitillä totesin, että poikia ei näkynyt missään. Moni oppilas asuu siinä lähellä ja kauppakin houkuttelee enemmän kuin juoksulenkki. Palatessaan koulun pihalle ilman hikipisaraakaan pojat sepittivät erinäisiä tarinoita pitkästä lenkistään. Merkitsin rastin ruutuun suoritetusta tehtävästä. Pojat kääntyivät lähteäkseen ja vain muutaman askeleen kuluttua kuulin yhden pojan toteavan kaverilleen: ”Täyvestä meni!”

Haluan korostaa, että joukosta löytyy myös tunnollisia ja kunnollisia nuoria miehiä. Liikunnan valinnaiskurssilla lahjakkaat oppilaat vetivät muulle luokalle ammattitaitoisesti jalkapalloharjoituksia. Omana kouluaikana ei oppilaiden osaamista hyödynnetty tähän tapaan. Juttelin erään vakituisen opettajan kanssa ja hän totesi, että koulun ulkopuolelta tulevia sijaisia koetellaan. Moni ei suostu tulemaan yläasteelle sijaiseksi. Jotkut kadehtivat opettajien pitkää kesälomaa, mutta siihen se kateus sitten loppuukin opettajan työn osalta.

Olenhan minä itsekin ollut aikoinaan oppilaana yläasteella. Suhtautuminen sijaisiin oli samanlaista silloinkin. Muistan pettyneeni pahasti, kun ”pahat pojat” eivät laittaneetkaan ranttaliksi englannin tunnilla sijaisen aikaan. Olin itse hiljainen ja kiltti oppilas, mutta salaa kaipasin kipeästi vaihtelua arkiseen aherrukseen. Pojat pettivät minut silloinkin.

Neljän päivän sijaisuuden jälkeen tunsin olevani ”hermoloman” tarpeessa. Koulun kanslisti lohdutteli minua tuskaillessani tilannetta: ”Ajattele, että jos tästä selviät, niin selviät mistä vain.” Kokemuksen myötä minulle kirkastui, miksi tunturioppaan työ sopii minulle paremmin Asiakkaat ovat kiitollisia saamastaan opastuksesta. Pyrimme yhteistyössä samaan päämäärään ja nautimme tekemisistämme. Ja vedätyksen aiheuttamien haavojen sijaan sielu saa ravintoa tunturituulesta.


Riitta Karhusilta