Hillareissu


Olen aikaisemmin vain haaveillut tällaisesta hillareissusta. Siitä, kun joka puolella näkyy kypsää hillaa oranssina mattona. Nyt sain sen kokea. Pääsin Kilpisjärvellä paikallisten ihmisten kanssa hillaan. Nimenomaan hillaan eikä lakkaan. On suuri kunnia päästä mukaan salaisille marjapaikoille. Itse kukin pitää löytämiään paikkoja herkästi ominaan. Niitä varjellaan mustasukkaisesti ja toisia paikalle eksyneitä katsotaan pahasti. Opin, että hillastamiseen kuuluu paljon muutakin kuin saaliin haaliminen. On kysymys kokonaisvaltaisesta elämyksestä. Jo matka palsasuolle on kertomisen arvoinen. Ensin ajoimme autolla, sitten kävelimme sillan yli, sen jälkeen jatkoimme matkaa maastoautolla naapurimaan puolella. Sitten seurasi venekyyti vastarannalle, kävely kannaksen yli ja venematka toisella veneellä. Rantauduttuamme joen varteen huomasimme siinä kumiveneen. Siis joku toinenkin oli täällä hillastamassa!

Palsasuolla hillan poimiminen on sikäli mukavaa, että pehmeälle ja kuivalle alustalle voi laskeutua polvilleen poimimaan. Parasta on päästä poimimaan palsan reunalta seisaaltaan selkää säästäen. Meillä kävi hyvä tuuri, kun tuuli puhalsi sääsket mukanaan. Ostamamme hyttysmyrkky säästyi. Poimittuamme aikamme halusimme tehdä tulet, mutta mistäs sitä puuta suolla saadaan? Eipä hätää, joen rannalta löytyi kuivunutta pajua polttopuuksi. Paistoimme pölseä eli norjalaista makkaraa, keitimme nokipannukahvit ja söimme eväsleipiä. Samalla tiirailimme kumiveneellä tullutta poimijaa ja arvailimme hänen liikkeitään. Oliko hän yöpynyt teltassa? Millaisen saaliin hän on mahtanut saada? Kuuntelin juttuja, joissa sujuvasti vaihteli suomen-, saamen- ja ruotsinkieli. Päätin mennä ensi talvena saamen kurssille.

Läksimme käymään vielä toisella suolla. Hyppäsimme veneeseen ja ajoimme jokea pitkin eteenpäin. Ihastelin hiekkasärkkiä, ilma oli kuin morsian. Oli oikein soma olla, niin kuin täällä päin sanotaan. Rannassa kiipesimme töyräälle ja pujottelimme itseämme korkeamman pajukon läpi suolle. Kävelimme suolla välillä kumarrellen, mutta sitten annoimme periksi. Tänä vuonna tässä paikassa ei ole kunnolla hillaa. Väsyneinä, selkää kivistävinä ja hikisinä tarvoimme veneelle takaisin. Tuuli puhalsi kotimatkalla niin kovaa, että kastuimme pärskeistä. Kotona kuumensin hillasaaliin sokerin kanssa ennen pakastamista. Näin houkuttelen kielelle herahtavan aromin esille. Hedelmäsokerilla väri säilyy hehkuvana. Seuraavana päivänä hillastimme lähempänä, vain yhden venematkan päässä. Siellä hillaa olikin sitten niin, etten tiennyt mistä alkaisin poimia. Viiden litran hinkki täyttyi muutamassa tunnissa. Näinkin helppoa se voi olla.


Riitta Karhusilta