Happihyppelyllä


Väsyttääkö ketään muuta tähän vuodenaikaan? Tuntuuko, että voisi vetää peiton korville ja pysyä piilossa kunnes päivät muuttuvat valoisammiksi? Olen odottanut pakkasia ja lunta hartaasti. Tasan yhtä hartaasti on jaksanut sataa vettä ja taivas möllöttää harmaana. Ounasvaaralle on tehty ensilumen latu, jospa hiihtolenkki piristäisi mieltä. Urheilumieltä tarvittiin alusta asti, kun voitelin sukset liisterillä keittiön pöydällä. Seuraavaksi köytin sukset fillariin kiinni ja poljin ladun varteen. Ensimmäisellä hiihtolenkillä sukset lipsuivat, latuprofiili tuntui kovin vaativalta. Säilölumi on rakenteeltaan erilaista, odotan luomulunta taivaalta kiihkeästi. Hiihtokausi on kuitenkin avattu! Kiitos tästä mahdollisuudesta.

Ulkoiluun intoa ei ole niinkään helppo löytää tähän vuodenaikaan, vaikka happihyppely tekee hyvää. Olen saanut itseni ulos kuin varkain harmaanakin päivänä innostuttuani geokätköilystä. Se on nykyaikaista aarteenetsintää. Harrastus vie pian mukanaan! Tarvitaan GPS ja tietokoneelta koordinaatit. Sitten vain maastoon kätköä etsimään. Varsinainen kätkö on piilossa vaikkapa kiven kolossa muovirasiassa tai mitä mielikuvituksellisimmassa paikassa. Geokätköilyn aloittaminen on helpointa lyöttäytymällä jonkun geokätköilijän seuraan tai käymällä pieni kurssi, esim. Ounasvaaran Latu järjestää. Geokätköjä löytyy ympäri maailmaa, Rovaniemeltäkin kymmenittäin. Geokätköily sopii perheen yhteiseksi harrastukseksi tai ystäväporukan kanssa tai sitä voi harrastaa yksin juuri silloin kun itselle sopii. Tämä harrastus tulee todennäköisesti lisäämään suosiotaan tulevaisuudessa. Ulkoilun lisäksi kätköt johdattavat etsijän moniin mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi lähdettyä. Harmaat aivosolut saavat toisinaan raksuttaa kuin sanaristikkoa ratkoessa.

Kaupunkielämän ehdottomia etuja on kulttuuritarjonta. Ilmaistakin löytyy. Kirjasto tarjoaa palveluita ällistyttävän monipuolisesti. Korkeatasoisia yleisöluentoja, taidenäyttelyitä ja kirjallisuuspiirejä tavanomaisten palvelujen lisäksi. Nautin jo astuessani sisään Alvar Aallon suunnittelemaan kauniiseen rakennukseen ja istahtaessani nahkatuolin syleilyyn. Rovaniemeläiset voivat olla ylpeitä kirjastostaan, todellisesta kansalaisten olohuoneesta. Ja aina siellä näyttää väkeä olevan. Rovaniemi on mielestäni sopivan kokoinen kaupunki ihmisen asua. Kirjoitan nyt puolentoista vuoden vakaalla kokemuksella. Täällä on riittävästi palveluita, luonto lähellä ja ihmiset mutkattomia. Huomaan olevani tyytyväinen eloon täällä. Uskalla nähdä ja arvostaa ympärillä olevaa hyvää!


Riitta Karhusilta