Pysyin tämän viikon kiireisenä vastatessani viikon ohjelmasta. Jokaviikkoinen luokkakokous nostatti tunteita pintaan, kun käsittelimme pettymystämme pääkouluttajaa kohtaan. Hän on sitoutunut toiseen projektiin, mutta kuitenkin suhaa hetkittäin kanssamme ja on käytännössä ainoa henkilö, jolla on riittävä tietämys ja kokemus koulutuksestamme. Moni kokee, että koulutuksemme on jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Toki meillä on ollut monia upeita erikoisasiantuntijoiden vetämiä kursseja. Itse olen vetänyt tilanteesta sellaisen johtopäätöksen, että kun kukaan ei katso kokonaisuutta, vastaan itse hyvinvoinnistani. Olen oman jaksamiseni asiantuntija ja opiskelen itseäni varten. Jotakin perää voi olla siinäkin väitteessä, että koulutuksen annin näkee vasta jälkikäteen. Ja mikä tässä elämässä olisi täydellistä?

Oppimispäiväkirja voisi olla hyödyllinen työväline meille. Minun mielestäni teemme tiiviillä tahdilla mielenkiintoisia asioita ja sitten taas ryntäämme seuraavaan. Tarvitsen sulatella tapahtumia. Onneksi on tämä blogi! Ja toinen suuri onni on itsenäisesti ja aktiivisesti toimiva kurssimme.

Viikon varsinaisena teemana oli geologia. Opiskelimme teoriaa, tutkimme kiviä ja vierailimme kaivoksessa. Osanotto oli vaisua, sillä moni päätti tehdä jotakin muuta. Viisi henkilöä (reilu kolmannes kurssista) on sitoutunut varsin kunnianhimoiseen projektiin: he aikovat valloittaa Chilen vuoria ja treenaavat nyt kuumeisesti keskenään monenlaisia asioita. Tarkemmin heidän suunnitelmistaan voi lukea upeilta kotisivuilta osoitteessa www.bergslandet.com