Aikaa on päässyt vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Voimat ovat olleet vähissä. On ollut aika hiljentää tahtia ja levätä. Olen kuitenkin päässyt vähän tunturiinkin, pienille reisssuille.

Matkustin Malla-laivalla Kilpisjärven päähän ja kävelin siitä Norjan puolelle kuuden kilometerin päässä sijaitsevalle Goldahyttanille. Matkalla huomasin yht´äkkiä korppiparven ja valtavan kotkan nousevan polun vierestä. Koivun oksaan oli nostettu poron pää äskettäin. Pää oli vielä aivan ehjä, silmätkin paikallaan. Taisin säikyttää linnut heti niiden päästyä raadolle. Aurinko paistoi lämpimästi ja maa oli kuivaa. Pistin pitkäkseni kumpareen taakse ja ajattelin sieltä seurata tilannetta. Jospa linnut palaisivat. Korpit kävivät tekemässä tiedustelulentoja. Tietenkin ne näkivät minut ylhäältä päin, joten luovutin. Jatkoin matkaa Goldahyttania kohti.

Mielikuvituksen voimalla yksin kulkiessa aloin pohtia tilannetta. Mistä tässä oli kysymys? Mieleeni muistui myös kuulemani juttu karhusta alueella. Niskakarvat pystyssä saavuin Goldalle. Siellä poromies istui mönkijän päällä ja siirteli muovipressua tarkemmin kuormansa päälle. Porokoira kävi luonani ja näin sen katseesta kysymyksen: “Silitätkö minua?” Silitinhän minä. Poromies lähti ajelemaan mönkijällään omille teilleen.

Minä asetuin tyhjään mökkiin mukavasti. Mökki oli erittäin viihtyisä ja minä olin varannut mukaani gourmetruokaa. Paistelin entrecotea ja kermaista kasvispataa. Tällä reissulla keskittyisin kuuntelemaan itseäni, herkuttelisin ja nauttisin olostani. Tosi asiassa päätä särki ja väsytti kauheasti. Niinpä valitsin vuoteista mieluisimman ja putosin unten maille keskellä päivää. Heräsin siihen, kun norjalainen naisporukka asettui mökkiin.

Pakkasin reppuni ja kiipesin viereisen Golddabaktin päälle. Nousu otti voimille. Istuin monesti alas lepäämään ja olin valmis kääntymään takaisin. Asetuin untuvatakissa pitkäkseni makuualustan päälle. Aurinko paistoi suloisesti.

Ihailin huikeita maisemia ja voimakkaan punaisia mattoja, riekonmarjamättäitä. Lueskelin kirjaa. Päätin jatkaa vielä vähän matkaa. Sitten saavuinkin korkeimmalle kohdalle kivikasalle 894 m. Tunsin itseni sankariksi. Olin huikean onnellinen siitä uskomattomasta kauneudesta, jonka keskellä sain olla. Miten maailma voi olla näin kaunis? Kaukana näkyvä sateenkaari tuntui jo liioittelulta tässä värien yltäkylläisyydessä.

Tutkin karttaa ja jatkoin vieläkin matkaani. Aurinko kultasi maiseman houkuttelevaksi. Löysin joltakin pudonneen puukon ilman tuppea. Upotin puukon terän maahan kiven viereen, ettei porot tai muut tunturissa liikkuvat loukkaisi jalkaansa terään. Ihmettelin veden vähyyttä tunturipurossa. Nyt oli helppo ylittää paikka, joskus toiste ylitys voisi olla hankalaa. Jossakin vaiheessa älysin palata mökille.

Naiset olivat ihmetelleet lähtöäni tunturiin päänsäryssä. Kerroin voivani jo paremmin. Naiset jäivät pelaamaan korttia tuvan puolelle, kun minä jo kävin unten maille. Tuntui turvalliselta nukkua pesämäisessä vuoteessa. Jostakin syystä Goldahyttanissa nukuin niin hyvin, että palaan siihen paikkaan ja tunnelmaan mielessäni yhä uudestaan.

Aamulla särki taas päätä. Jäin nukkumaan naisten siivotessa mökkiä. Heidän äidillinen huolenpitonsa tuntui hyvältä. “Olisiko sinun parempi levätä, jos aukaisisin ikkunan?” Naisporukka ihmetteli kuinka retkeilin yksinään tunturissa, mutta omasta mielestäni tällä reissulla kävin vain lepäämässä läheisellä mökillä.




2 Kommenttia artikkeliin “Ruskaa ja väsymyksen tuskaa”

  1. sari Says:

    Heippa, toivottavasti voit jo paremmin ja olet saanut keräättyä voimia takaisin? Tsemmppiä loppukaudeksi! Niin ihanaa kuin tuntureilla onkin seikkailla, niin kyllä se myös väsyttää, tuntuu että joka vuosi palautuminen kestää hieman pidempään, oonko tulossa vanhaksi?

    Ootkos nyt hotellilla oppaana? Jos niin ootko yksin vai onko esim. Kuju myös? Millasia retkiä teette syksyisin? Menettekö autolla jonnekin ja siitä maastoon? Tai käytättekö Malla-laivaa? Anteeksi, että koko ajan kyselen jotain, mutta yritän olla hengessä mukana.

  2. karhusilta Says:

    On hieno asia, että olet hengessä mukana. Kiitos Sari. Olen nyt hotellilla ainoana oppaana. Retkeilemme autoa ja laivaa hyödyntäen mm Saanalla, Mallalla ja Salmivaaralla. Tänään teimme makkaranpaistoretken Saanajärven kodalle. Huomenna ajelemme Pohjolan Pariisiin, Tromssaan.

    Voin jo paremmin ja nautin tästä unelmatyöstä vaikka voimille ottaakin. Tämän päivän eläkeläiset ovat kovakuntoisia ja kunnianhimoisia. Pelkkä Saanan valloitus ei heille riitä päiväretkeksi vaan vielä halutaan lisälenkkiä.