Lintukurssi Kiilopäällä meni pitkälti sairastaessa kesäflunssaa (ja ripulia ja helleuupumusta ja migreeniä). Jaksoin olla mukana vain osittain. Pääsin kuitenkin mukaan joihinkin huippubongauksiin. Huipuista huipuin oli tunturipöllöuros. Seurasimme valkoista suurta pöllöä kaukoputkella niin kaukaa, että pystyimme seuraamaan linnun normaalia käyttäytymistä. Se saalisti ison roikaleen, kenties myyrän ja nielaisi sen muitta mutkitta. Luut poistuvat sitten myöhemmin oksennuspallon mukana.

Pöllö istui avotunturin kupeessa ja käänteli päätään kadehdittavan notkeasti. Yksi kurssilainen kertoi, että he luulivat lapsena pöllöjen pystyvän kieputtamaan päätään ympäri ja ympäri. Lähes huuhkajan kokoinen valkoinen pöllö erottui selvästi ympäristöstään. Sillä ei ole siis kesällä suojaväriä, liekö sitten vihollisiakaan.

Tunturipöllön näkeminen tunturissa on kovin harvinaista. Useimmat lintukuvatkin siitä on otettu saaristossa. Yksi pitkään lintuja harrastanut kurssilainen meni kokemuksesta lähes tolaltaan, siis onnesta sekaisin. Yöunethan siinä häneltä meni ja onni purkautui vielä meille kaikille mieluisalla tavalla. Hän tarjosi parillekymmenelle kurssikaverilleen kuohuviiniä! Ei pöllömpi juttu.

Tunturipöllön bongaukseen liittyi vielä sellainen jännittävä puoli, että aluksi harkittiin asian salaamista visusti. Jos tunturipöllö olisi pesinyt, silloin pöllölle olisi kaikin tavoin koetettu taata pesintärauha. Nyt kysessä oli kuitenkin vapaa poikamies ja tieto asiasta päätettiin julkaista.

Toinen mielenkiintoinen tilanne oli päästä seuraamaan suokukkojen kukkoilua. Jokainen uros näyttää erilaiselta, komea kaulus nostetaan pörhölle taisteluissa. Lopulta naaras valitsee mieluisimman puolison. Muistaakseni valkokauluksiset sulhot ovat yleensä muita suositumpia. Eräopaskoulutuksesta minulle on jäänyt mieleen, että suokukkojen ryhmäsoidinta olisi hieno päästä seuraamaan. Näin ne toiveet toteutuu…

Yhtenä päivänä muut lähtivät pitkälle retkelle. Jäin yöpaikkaan keräämään voimia ja tekemään kirjoitustöitä. Kävin samalla gps:n avulla katsomassa keräkurmitsaa tai “kesäkurpitsaa” niin kuin sitä on helpompi nimittää. Päästyäni perille en nähnyt lintua missään. Kesäinen tunturiluonto on niin pienipiirteistä, että siitä on vaikea erottaa paikallaan olevaa lintua. Astelin varovasti ympäriinsä ja olin jo luovuttamassa, kun näin silmäkulmasta jotakin oranssinkirjavaa liikettä. Sopuliko? Ei vaan keräkurmitsa esittämässä siipirikkoa saadakseen minut pois pesänsä vierestä. Seurasin lintua, pian se rauhoittui ja asettui hautomaan muniaan.

Lintukurssin vetäjä osoittautui ällistyttävän taitavaksi monella tapaa. Kiitos Mika Asikainen Suomen Ladusta! Mitä muita hienoja havaintoja kurssilla tehtiin? Ainakin riekko, kiiruna, sinirinta, pikkusirkku, mustalintu ja lapinuunilintu, yhteensä 81 lajia viikon aikana. Innokkaimmat ilmoittautuivat jo ensi vuoden kurssille.




3 Kommenttia artikkeliin “Vitivalkoinen tunturipöllö”

  1. sari Says:

    Hei Riitta, kuulostaa ihanalta, olen itse aina toivonut näkeväni tuon vitivalkoisen linnun, mutta eipä taida toive toteutua… Toinen olisi naali, epätodennäköistä sekin.Menetkö jo Juhannukseksi Kilpparille? Hiihtämään! Oikein mukavaa Juhannusta!

  2. karhusilta Says:

    Hei Sari, ei sitä koskaan tiedä milloin toiveet toteutuvat. Naalin näkeminen Suomen tuntureilla voi olla vaikeaa. Ehkä se voisi onnistua paremmin Ruotsissa tai Norjassa. Jään Jussin viettoon Rovaniemelle, terveyden kanssa on edelleen ongelmia. Hauskat Jussit!

  3. Huiteli Says:

    Hei!

    Eksyin blogillesi sattumalta ja löysin mukavaa luettavaa. Saamelaiskäsitöistä ja lintukurssista oli mukava lukea ja voisi vaikka kuviakin katsella. : )